QL KASVA LÄHIJOHTAJANA

QL Kasva lähijohtajana on valmennus esihenkilöinä aloitteleville ja työurallaan eteneville työntekijöille antaen hyvät lähtökohdat lähijohtajan työssä onnistumiselle. Koko organisaation johtamiskulttuuri kehittyy, kun osallistujat tuovat uusia näkemyksiä yritykseen tässä valmennuksessa opittujen taitojen ja oivallusten myötä.

Työuralla uusiin tehtäviin ja varsinkin lähijohtajaksi ylentyminen, ryhtyminen tai joutuminen aiheuttaa varmasti jokaiselle uusia haasteita. Onhan kyse roolista, jossa otetaan vastuuta myös toisten kanssaihmisten työn onnistumisen mahdollistamisesta, organisoinnista ja johtamisesta.

Usein perehdyttäminen uusiin työtehtäviin työpaikoilla ontuu. Tämä valmennus antaa yritykselle, HR-ihmisille ja yritysjohdolle käytännöllisen työkalun ja  lähijohtajan tehtäviin perehdytettäville selkeän kehityspolun nopeampaan esihenkilön roolin haltuunottoon.

Tämän valmennuksen fokus on kehittää lähijohtajana toimiville ihmisille onnistumiseen tarvittavia taitoja ja kyvykkyyttä. Oman itsensä tuntemus lisääntyy ja auttaa siten myös tunnistamaan muiden ihmisten luontaisia taipumuksia. Työyhteisön dynamiikan ymmärtäminen auttaa näin johtamisessa.

Osallistava verkkoavusteinen toteutus

QL Onnistu esihenkilönä -valmennuksessa hyödynnetään sosiaalisen oppimisen Howspace-verkkoalustaa, jonka avulla voimme toteuttaa valmennuksen asiakkaalle räätälöidysti verkko-, lähi- tai hybridivalmennuksena. Howspacen avulla toteutustapamme on hyvin osallistava – sisältö- ja suorituskeskeisestä verkko-oppimisesta poiketen. Etenemme jatkuvan oppimisen ja yhteistyön arvostamisen näkökulmasta.

Valmennuspäivien välissä osallistujat tekevät yksilöllisiä välitehtäviä ja valmistautuvat siten jokaiseen valmennuspäivään omatoimisesti. Tarvittaessa osallistujat saavat yksilöllistä sparrausta.

Hyödyt valmennuksesta

  • Valmennus kehittää osallistujalle luontaista roolimallia lähijohtajana toimimiseen.
  • Lähijohtajan erilaiset toimintamallit, edellytykset, vaatimukset ja parhaat käytännöt tulevat tutuiksi.
  • Omat lähijohtajataidot vahvistuvat ja kehittämiskohteet selkiytyvät mahdollistaen jatkuvat kehittymisen.
  • Osallistujan varmuus ja luottamus omiin kykyihin kasvaa.
  • Valmennukseen osallistuvien vertaistuki auttaa kehittymisessä.

Valmennuksen jälkeen valmennettavalla lähijohtajalla on selkeä mielikuva omassa roolissa toimimiseen. Harjoittelun avulla syntyy suoraan käytäntöön siirrettäviä lähijohtajataitoja. Valmennuksessa muodostuu myös tukimateriaalia ja verkostoja, joiden avulla osallistuja voi kerrata oppimaansa, kun uusia, haastavia tilanteita käytännön työssä nousee esiin.

Valmennukseen osallistuja voi tuoda omaan yritykseensä ja työyhteisöönsä paljon valmennuksessa oppimaansa ja siten toimia myös kehittäjän roolissa arkityönsä ohessa.

Valmennuksen moduulit

Tämä kokonaisuus muodostuu kuudesta eri aihealueita sisältävästä moduulista. Valmennuksen kesto on kahdeksan valmennuspäivää, jotka jaksotetaan tilannekohtaisesti kahden–kolmen kuukauden aikajanalle.

Valmennuksessa käydään läpi liiketoiminnan johtamisen eri osa-alueet. Toteutusmalli koostuu kuudesta välitehtävien avulla toisiinsa saumattomasti nivoutuvasta moduulista. Jokainen moduuli käsittää oman tulokselliseen johtamiseen keskittyvän kokonaisuutensa, joten ne voidaan toteuttaa myös erillisinä koulutuspäivinä.

ALOITUS OMAN LÄHTÖTILANTEEN ANALYYSILLÄ

Valmennus aloitetaan omaan itseensä tutustumisella. Tämä jokaisen osallistujan luontaisten taipumusten tunnistaminen auttaa läpi koko valmennuksen: antaa valmiudet oman itsensä kehittämiseen ja mahdollistaa tiimityössä tärkeä ryhmädynamiikan havainnoimisen. Ryhmädynamiikkaa voidaan hyödyntää kehittämistyössä.

MUKANA LAAJA KIRJO JOHTAMISTILANTEITA

Valmennuksessa paneudutaan myös odottamattomien tilanteiden vaatimiin ongelmanratkaisutaitoihin ja oman mukautumiskyvyn (resilienssin) kehittämiseen. Hyvät kokouskäytännöt hioutuvat arkityön työkaluiksi ja esihenkilötyöhön liittyvät lakisääteiset velvollisuudet tulevat tutuiksi. Valmennukseen osallistuvat oppivat myös vaikuttamaan asioiden valmisteluun, johtamaan omaan osaamisalaansa kuuluvia prosessejaan ja ratkomaan ristiriitatilanteita niitä kohdatessaan.

VALMENNUKSEN TAVOITE

Valmennukseen osallistuja kehittyy lähijohtajaksi, joka tietää mitä hänen tässä roolissa toimiessaan olisi hyvä osata ja muodostaa itselleen selkeän kehityspolun. Tämä antaa hyvät lähtökohdan esihenkilötyössä onnistumiselle.

Tavoitteena on sisäistää, millaista on toiminta lähijohtajan roolissa ja millainen johtaja itse voisi olla – miten johtaa itseään ja muita.

Valmistautumistehtävänä valmennukseen jokaiselle osallistujalle tarjotaan mahdollisuus luontaiset taipumukset -analyysiin, jonka pohjalle oma johtajuuspolku rakennetaan.

Juuri oikeat ratkaisut organosaatioillesi

Missiomme on luoda kestävää arvoa organisaatioihin. Räätälöimme palvelumme aina juuri sinun organisaation arvon kasvattamiseksi. Jos et tarkkaan tiedä mitä olet hakemassa, mutta jokin vain ei toimi, ole yhteydessä ja selvitetään asia yhdessä!

PYYDÄ TARJOUS TAI LISÄTIETOJA  Yhteystiedot löydät täältä