QL process Model -malli liiketoiminnan visualisointiin

Visualisointimallin avulla toiminnan kuvaaminen saa valmista ryhtiä. Näin visualisoitu strategian prosessimainen toteutusmalli muuttuu tehokkaaksi henkilöstöä ohjaavaksi johtamisen työkaluksi.

QL Process Model on koko liiketoiminnan kattava prosessimaisen toiminnan visualisointimalli. Tämä Leanin JIT-ajatteluun perustuvan mallin avulla kaikki liiketoiminnan prosessit saadaan kattavasti kuvatuksi yhdeksi ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi.

Perustuu Leaniin ja systeemiajatteluun

Konsepti perustuu Lean-filosofiaan sisältyvään JIT-ajatteluun  ja kehittämäämme strategialähtöiseen prosessien mallinnusmenetelmään sekä siitä vuosien mukana syntyneisiin kokemuksiin. 

QL Process Modelilla suunnitellun ja ymmärrettäväsi tehdyn toimintamallin avulla prosessimaisen liiketoiminnan suunnittelussa säästetään huomattavasti aikaa, vaivaa ja kustannuksia

Täydellinen UUDEN ISO 9001:2015 -soveltamiseen

QL Process Model -visualisointimallin avulla laatu-, ympäristö- tai toimintajärjestelmät syntyvät kustannustehokkaasti, saa valmista ryhtiä ja muuttuu tehokkaaksi toimintaa ohjaavaksi johtamisen työkaluksi. QL Process mallin mukainen toimintamalli vastaa suoraan UUDEN ISO 9001:2015 prosessien toiminnan kuvaamisvaatimusta, joten sen avulla voi merkittävästi helpottaa ja nopeuttaa uuden standardin vaatimustenmukaista toimintatapaa ja sertifiointia.

171016-QL-Process-Model-400-sivukuva.png

 

Valmiita malleja eri toimialoille 

QL Process Model sisältää 25-35 valmista liiketoimintaprosessimallinnusta, joiden välinen vuorovaikutus muodostaa aukottoman liiketoimintamallin. Mallinnus on saatavissa eri toimialoille esiräätälöitynä.

Tällä hetkellä voimme tarjota mallin:

  • konepajoille
  • rakennusliikkeille
  • suunnittelutoimistoille
  • palveluyrityksille
  • teknologiayrityksille
  • prosessiteollisuusyrityksille
  • julkishallinnon organisaatioille
  • oppilaitoksille

Nopea ja suoraviivainen käyttöönotto

QL Process Modelin käyttöönotto on nopeaa ja helposti omaksuttavaa. Soveltuva aloituskoulutus mallin hyödyntämiselle on esimerkiksi Yrityskohtainen ISO 9001:2015 Kick Off -päivä, jossa luodaan mallin mukainen prosessikartta.

Kysy lisää, kerromme mielellämme!

Tutustu asiantunteviin konsultteihimme

Ota yhteyttä